sitä ei aina muista että kun poika kitisee, sillä on oikeesti asiaa. että se ei sitä pahuuttaan tee. mut just siinä rajalla et hermot menee muistaa sanoo, enemmän ittelleen ku pojalle että "itke sitte jos on pakko"

tällä en missään nimessä tarkota sitä, että oisin pojalle vihanen, tai mitään muuta sellasta miltä se kuullostaa. se on vaan tapa sanoo mulle, että se itku ei oo vaarallista, ja se rauhottaa mua itteäni niin että mä voin ajatella loogisesti ja tulla johonki lopputulokseen, eli miks Liam itkee. tänään se oli mahottoman suuri pieru joka poikaa häiritsi. siitä ku selvittiin niin tissi vaan suuhun ja nukkumaan. siellä se nyt tutii tyytyväisenä itkuhälyttimen tarkkailevan silmän alla. vaikka minä oon tässä viereisessä huoneessa ja ovet on auki, monitorin toinen pää on olohuoneessa sligillä.

sain hankittua vaippahulinoille kyydin. jess! ja shoppailuseuraa. Liam tarttee siistit vaatteet isäpuolen synttäreille, ja nimiäisiin.

kaikki 50 kokoset vaatteet on virallisesti liian pienet. tai koko 50 ei koskaan mennytkään, mut siis 62 kokoon asti ei mee enää. mamman iso poika  <3 tämmönen kuva otettiin tänään. Sligin isä pyys et tehtäis tämmönen.

Liamin varpaat ei lakkaa ihmetyttämästä mua. mihin kaikkiin seikkailuihin nuo jalat vielä elämänsä aikana köpöttää? noin pikkuset jalat joskus miehistyy. sitä ennen ne menee isin jalkojen kanssa kalaan, ja tekee pieniä jälkiä hiekkalaatikon hiekkaan, ja karkaa äidin silmien alta kaupassa.

se on ehkä hirvein tunne maailmassa eksyä kauppaan. muistan sen lapsuudesta ja se tunne tulee edelleenki aikusena jos vaikka joutuu erilleen sligistä. vaikka kännykällä voi soittaa toiselle että hei, mä oon täällä korppujauhon kohalla missä sä oot. silti.

nyt mä taidan kömpii nukkumaan. hyvä kirja menossa, pankkineiti ja paremmat ihmiset tai semmonen vastaava nimike.

mulla oli jäätelö mut se hukku. siis olin just alottamassa sen syömistä, kun poika alko kitisee, ja se sitte jäi. mitähän sille tapahtu? mä meen kattoo.