joulusta on selvitty kunnialla, vaikka hermot menikin kun kaikkialla oli taas joulupukki samaan aikaan, ja piti revitä kolmeen osaan että kerkee. no kerettiinhän me ja nähtiin edes se yksi pukki (eihän niitä useampi olekkaan ;) ) poika hieman arasteli pukkia, mutta ymmärtäähän nyt sen. niin joo tulihan pukki meille aamulla ja pyöräili yksipyöräisellä meidän pihassa :D jos osaisin, niin laittaisin tapahtumasta otetun viedon tänne, mutta enpä taida osata.

 

joulukuun alussa tehtiin tekolumesta tähtiä ikkunaan. tehtiin siis perus lumitähti paperista, teipattiin ikkunaan ja spreijattiin. ei ehkä kaunein koriste, mutta näin kaunista kuvioo se tekee meidän seinille :)

sitten joululahja round-up. Pikkuveljelle isoäidin neliöillä tehty kaulahuivi. suht kivuttomasti meni neliöiden virkkaus, vaikka aikaa oli vähän ja lankakin uhkasi loppua. teki mieli pitää tuo ittellään :D mutta enemmän se lämmittää minuakin veljen kaulan ympärillä <3

kummitytölle tehty kukkakimppu. kun nauhan avaa paljastuukin tuo kellohameeksi ja tylli alushameeksi. ovat irrallaan toisistaan joten alushametta voi käyttää yhdessä ja erikseen toisen hameen kanssa. muuta en oikeen kerennyt tekemään kun tuli sekaannus tytön lahjojen kanssa :( luulin jo tehneeni vaikka mitä, mutta pari päivää ennen joulua huomasin että en ollu tehnyt mitään. pari pikkulelua oli kuitenkin tullut jo ostettua.

Liamin iggle piggle. toinen käsi on hieman erivärinen, kun lanka loppui.

joulunameja. liimasin purkkien kylkeen vanhoista lehdistä mainoksia.kaikki lahjatkin oli paketoitu vanhoihin lehtiin, eikä sitä kukaan huomannut :D sen siinä näkee mikä siinä lahjassa on tärkeintä. saaminen ja antaminen.

aputonttu mummolassa maistelemassa jouluruokia ennen pöytään vientiä.

 

yllätyksenä tuli Liamin kyky leikkiä serkkujensa kanssa. tosi kauniisti lapset leikki keskenään, vaikka ikäeroakin on monta vuotta. tai ehkä juuri siksi :D yksi serkku kuitenkin on liamin kanssa samaa ikiä, mutta ne ei oikeen välittäneet toisistaan.

 

höh.. ei tässä kaikki... mihinhän tää kone on nyt laittanut muut kuvat?

 

itse sain lahjaksi mm. muumimuin (ensimmäisen) pörrösukkia, hiuskihartimen, reissun tropiclandiaan, teema astioita, ... sligi sai nightwishin erikois LP:n...  liam sai leluja ja vaatteita. ja sen keittiön! voi että ku lämmitti äidin sydäntä kattoa ku toinen iloisesti kokkaili ruokaa tunti tolkulla, ei ois malttanu edes vaippaa lähtee vaihtamaan tai aamupuuroa syömään, ois vaan halunnu leikkiä :)

 

ja joulun jälkeisenä päivänä sligi vei liamin fammollensa ja me siivottiin koko kämppä. samalla siirreltiin kalusteita liamin huoneesta että saadaan keittiö mahtumaan sinne, ja ettei kaikki ois niin suomalaisittain seiniä pitkin. tuli ihan hyvä, mut ei kuvien arvoista :D

 

miten teidän joulu meni?